Valmistuin restauroijaksi Helsingin Maalariammattikoulusta (HMAK) vuonna 2025. Erikoisosaamiseeni kuuluu huonekalujen entisöinti, perinteisten ovien ja ikkunoiden kunnostus.
Mutta taiteilijansieluni janoaa luovuutta! Joten teoksistani löytyy myös koristemaalauksia ja kuvituksia.
Hallitsen monipuolisesti erilaisia restaurointitekniikoita ja pintakäsittelymenetelmiä. Työssäni painotan ympäristöystävällisiä työskentelytapoja, työturvallisuutta ja materiaalien sekä jätteiden asianmukaista käsittelyä.
Nautin, kun työni on viimeistelty huolellisesti loppuun asti. Minulle on tärkeää saada työni valmiiksi laadukkaasti ja tarkasti.
Koen suurta iloa ja tyytyväisyyttä, kun voin herättää vanhoja esineitä uuteen eloon. On palkitsevaa pystyä entisöimään esineitä sen sijaan, että ne päätyisivät roskiin.
Luonto ja avaruus toimivat usein inspiraationlähteinäni, mikä on selkeästi näkyvää työssäni.